Se tulee hiljaa.
Hiipii sieluun ja mieleen kuin varjo,
joka peittää valoa niin tarvitsevat kukat.
Vaivuttaa mielen koteloon,
eikä päästä yhtään valoa sisälle.
Turruttaa aistit,
saa maailman vaipumaan ikuiseen yöhön.
Se ei lähde vapaaehtoisesti.
Se ei lähde yksin.
Se vie mukanaan kaikki kauniit muistot,
joita ilman ei elämällä ole enää tarkoitusta.
Sinulla ei ole enää tarkoitusta jatkaa elämää mustan pilven alla.
Haluat vaipua ikuiseen pimeyteen.
Vailla tuskaa,
joka syö sisimpäsi hitaasti ja kivuliaasti.
Vailla surua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti